Toinen vuosi alkaa koulutuskokeiluissa

​Helmikuu on jo pitkällä ja toinen vuosi koulutuskokeissa on alkamassa jaksolla 2014-2018. Viime vuosi meni aikalailla koulutuskokeilujen kokeiluohjelman ja kokeilututkintojen tutkinnon perusteiden suunnittelussa. Hienoa oli, että ensimmäiset koulutuskokeilut käynnistyivät jo syksyllä, Aikaa niiden suunnittelulle jäi vähän, koska tutkintojen perusteet saatiin vasta kesäkuun lopulla.

Vuoden 2014 väliraportit on nyt koottu ja raportti ja löytyy näiltä samoilta sivuilta https://sotekk.osekk.fi/koordinointi/Sivut/Raportointi.aspx

Mitään yllättävää väliraportteista ei noussut, kuitenkin raportin keskeisin anti oli se että koulutuskokeilujen käynnistäminen ei juurikaan poikennut koulutuksen järjestäjän tavanomaisesta toiminnasta. Koulutuksen suunnitteluun oli kulunut enemmän aikaa, se lienee itsestään selvä aina kun käynnistetään uusia tutkintoja. Tutkinnon perusteisiinkaan ei oltu esitetty vielä tässä vaiheessa kehittämistä, ei ainakaan sellaista joka olisi yhdenmukaista kaikilta koulutuksen järjestäjiltä.

Väliraportista on myös määrällistä tietoa, kuinka paljon koulutuskokeiluja on kännistymässä koulutuksen järjestäjien tämän hetkisten suunnitelmien mukaisesti. Yhteensä 783 opiskelijaa osallistuu koulutuskokeiluihin, jos suunnitelmat toteutuu… Turbulenssia on eniten ollut hyvinvointiteknologian koulutuskokeiluissa, niissä osan koulutuksen järjestäjien suunnitelmat ovat muuttuneet aikalailla järjestämislupahakemuksen mukaisista.

Eli elämme mielenkiintoisia vuosia ja tämä ja ensi vuosi varmasti näyttää mihin suuntaan koulutuskokeilut etenee ja saadaanko tuloksia, joita odotetaan kokeiluohjelmassakin …

Koordinointiin liittyvänä tulemme tekemään tämän kevään aikana kaikille yhteistyökumppaneille kyselyn, miten olemme onnistuneet tässä tehtävässä ja mitä voisimme hoitaa paremmin…

Näissä mietteissä helmikuisena talvipäivänä Oulussa,

Marja-koordinaattori